sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Toukokuun kuvailut

Heips! Oon ollut nyt vähän laiska täällä blogin puolella ja niin kuin taisin jo viime postauksessa puhua, teen kuvapainotteisen postauksen viimeajoilta. Kesälomasta saatan tehdä ihan erikseen vielä höpöttelypostausta, mutta sanonpa jo nyt mahtavaa kesälomaa kaikille! 

Hiukset saivat pienen muodonmuutoksen, kun kävin värjäyttämässä latvat. Ekassa kuvassa mulla on vasta ollut letit päässä. Olisin halunnut pastellin vaaleanpunaiset, muttaa näin tummien hiuksien vaalentaminen yhdellä kerralla ei ole kovin helppoa ja koska pohjaväri jäi "kellertäväski", ei lopputulos ollut ihan sellainen, mitä ajattelin. Pakko kyllä sanoa, että yllätyin positiivisesti ja olen todi tyytyväinen. Ostin myös Pearl sävyttteen, joka taittaa väriä vaaleanpunaisemmaksi.

Lappeenrannan Isokristiina on täynnä ihania kahviloita ja kun tuli valinnanvaikeus, päätin ostaa tuliaisiksi kotiin Arnoldsilta donitseja, koska en olisi millään ehtinyt ja jaksanut käydä kaikissa. Vielä jäi pari kahvilaa seuraavaksi kerraksi odottamaan, haha. Jungle juice barista ostettu Pink panther smoothie oli jotain niin ihanaa ja raikasta, että voisin juoda niitä vaikka joka päivä. Picnicin kookosjäälatte oli mun makuun aivan järkyttävää. Jos et pidä pistävästä ja voimakkaasta kahvistä, ei kannata edes harkita ottavansa tuota. Yäk sanon minä! Vähän harmittaa, kun jäi juomatta, mutta tietääpähän ens kerralla valita jotain aivan muuta.

Ruokateemalla jatkaen. Vanhemmat ja Mikko kävivät Helsingissä ja toivat kivoja tuliaisia. Yksi niistä oli tuo Ruusulimppari. Ai että kun oli hyvää♥ Grillattiin ruokaa ja jälkkäriksi syötiin veismeloonia, ananasta ja grillattuja vaahtokarkkivartaita. Tein myös joku aika sitten banaanilettuja, joita syötiin jäätelön ja mansikkahillon kanssa. Oottekos te jo avanneet grilli kauden?

Käytiin yks päivä Hennan ja Roosan kanssa kuvailemassa. Oikeestaan siltä kerralta ei itsestäni oo kuvia, mutta siinä jotain otoksia. Tuo ylärivin oikea kuva on itsellekkin vähän arvoitus, siinä oli katiska ja tommonen oranssi möykky, mitä luultiin ihan aluksi kuolleeksi kalaksi. 

Ihanaa kun luonto on herännyt ja pääsee taas paremmin kuvailemaan sitäkin. Yksi huono puoli on kaiken maailman öttiäiset, joita vihaan äärettömän paljon. Ja siitepöly kanssakin. Kukat inspiroivat mua todella paljon ja sisäinen taiteilijani taisi herätä luonnon mukana henkiin. Tommosia tekstejä on tosi kiva tehdä, mutta musta paita ja keltaiset kukat eivät tainneet mikään hyvä yhdistelmä olla.

Jesjesjes! Vihdoin kesäloma. Kävin katsomassa ala-asteen kevätjuhlan ja Jessicakin sattui olemaan paikalla. Sain todistuksen keskiarvoksi 8.8 ja olin kyllä ihan tyytyväinen. Tosistusten saamisen jälkeen halasin kavereita ja sanoin heipat ja sitten otettiin vielä kuvia. Käytiin Roosan kanssa kaupassa ja myöhemmin sinä päivänä käytiin perheen kanssa syömässä. Mun kesäloma on alkanut ihan mahtavasti, mutta kerron siitä sitten jossain muussa postauksessa. Heippa!



torstai 21. toukokuuta 2015

Viikko kesälomaan

Hei! Sään kannalta ei kyllä voisi ikinä uskoa, että ensi viikolla alkaa jo kesäloma. Loma kyllä tulee ihan tarpeeseen. Toissapäivänä oli 4 astetta lämmintä ja tuuli kovasti, sekä satoi. Ääh, kumpa kelit muuttuisivat vähän kesäisemmiksi. Mites teillä päin, onko jo ihan kesämeininki? Alotettiin kaverin kanssa tällä viikolla sellanen vähän isompi projekti, josta en vielä paljasta enempää. Olen tosi innoissani ja joinain päivinä tulee semmosia inspiraatiopommeja, että ei mitään rajaa, mutta esimerkkiksi eilen ei ideoita tullut juuri yhtään. Hassua!

 Olin viimeviikonlopun Lappeenrannassa ja siellä oli kevät kyllä pidemmällä kuin täällä, vaikka matkaa kaupunkien välillä ei ole kuin reilut 100 km.

Yleensä mulle ei sovi mikään kovin pikmenttinen huulipuna/muu huuliituote. Kokeilin tossa yks päivä Veeran punaista huulipunaa, kun käytiin Nean, Runon ja Soinnun kanssa katsomassa teatteriesitystä. Yllätyin positiivisesti, kuinka kivat noista huulista tuli! Esityksessä esiintyi mun kavereita ja tykkäsin kyllä kovasti!


Nää kuvat on jo pari viikkoa vanhoja. Jos tästä postauksesta katsoo vain kuvat ja otsikon, voi vähän hämääntyä, koska kuten sanoin, täällä ei kovin kesäinen keli ole. Nyt kun en oo oikein postaillut, mutta kuvia on sitäkin enemmän, voisin tehdä sekalaisen kuvapostauksen nyt viimeviikkojen ajalta. Jaksakaahan vielä vika viikko koulussa, sit saatte toivottavasti ottaa rennosti. Mitä kesäsuunnitelmia teillä on? Joo mutta mä lähden nyt höpöttelemästä taas sen projektin pariin. Heippa! :D

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Viron matka 19.4-24.5

Bonjour! Eli oon nyt tehnyt isolla vaivalla tälläsen matkakoostevideon, joka on muutes mun ihan eka video tänne blogiin. Toivon, että annatte rakentavaa palautetta ja oman mielipiteen videosta. Saatan laittaa vielä kuvia reissulta myöhemmin, mutta tuossa nyt tiivistettynä, mitä kaikkea ehdimme tehdä. Tän videon kanssa oli vaikka sun mitä ongelmia väärästä tiedostomuodosta lähtien. Nyt vihdoin sain sen tänne teidän nähtäväsi! Ja ihan tiedoksi vaan, tätä videota ette löydä mistään muualta kuin blogistani, sillä se on youtubessa piilotettuna, eli voin vain itse katsella sen sitä kautta.

Meillä on tälläviikolla 6 koetta ja ensi viikollakin pari, joten saa nähdä miten ehdin postailla. Moikka!