perjantai 27. joulukuuta 2013

joulu

Moikka!

Sori, en jaksanut heti jouluna tehdä postausta, joten nyt kerron jouluaatosta. Aamulla ei tehty kummempia. Kävin siskon kanssa pitkän kävelylenkin ja otin vaan rennosti kotona. Illalla, noin seitsemän aikaan isi tuli töistä ja mummi ja ukki tuli meille, vihdoin jaettiin lahjat. Oon aika lapsellinen, aina, kun saan lahjan eteeni avaan sen heti hullunlailla repien. Olin kyllä ihan tyytyväinen lahjoihin. Alhaalla lahjat + niistä kuvat. 





Tuo paita on vähän college paidan tyyllinen, mutta sisältä todella pehmeää "karvaa".

Sain aika paljon sukkia. Pinkit pörrösukat on siskolta ja valkoiset tossut veljeltä. :'3

Tuota suklaakirjaa olin kattonut joskus, ja nyt sit sain sen. 


Sain tollasen pehmosen, vähän ehkä ison yökkärin. Siinä kyllä uni maittaa. :)



Lahjapino


Lahjat kuusen alla, söpöä.

Jouluruokia. Mulle ei oikein maistunu kun juustot, salaatti ja leipä yms kevyt ruoka. Mutta hyviä oli! Juomana oli pepsi maxia, ihan vettä ja sitten julmustia. Julmusti on Ruotsalaista joulujuomaa. Se on ihan hyvää mun mielestä, siinä on joku jännä maku. Vähän niinkuin omenalimpparin, kotikaljan ja kokiksen sekotusta :D
Sain seuraavana päivänä sukulaisilta lahjoja. Tässä oli mun lahjat. Sain myös 70 euroa ja stadiumin lahjakortin. Tänään meen kaupunkiin kattoo löytyskö aleista mitään kivaa :--) Heido!

lauantai 21. joulukuuta 2013

joulu lähestyy


Moikka!


Oon pahoillani, en oo postaillut tällä viikolla. On ollut kauheeta hulinaa ja hässäkkää. Oon siivonnut, ostanut joululahjoja & hoitanut loputkin kouluhommat kondikseen.

Keskiviikkona tehtiin mainio johtopäätös Roosan kanssa, että ajanlasku on sekaisin. Keli oli aivan kuin olisi huhtikuu, aurinkoista ja leutoa. Kävin äitin kanssa jouluostoksilla. Ostin kavereiden lahjoihin tarvikkeita. Illemmalla koitettiin tehdä itse vaahtokarkkeja, ihan hyvin onnistui! Tehtiin myös hedelmämarmelaadia.

Tälläset letit äiti teki mulle illalla...


... Ja niistä tuli tälläiset kiharat. 

Tein tollasen nutturan, mikä kylläkin purkautui aika nopeasti. 

Ostoksia. 

Kuvia vaahtokarkkien työstämisestä ja valmiista karkeista.

Keli oli tosissaan todella keväinen. Ostettiin Roosan kanssa kaksi suklaalevyä.



Torstain käytin siivoamiseen ja kavereiden lahjojen suunnitteluun ja osittain myös toteutukseen. Meillä oli myös luokan pikkujoulut. Katsottiin skyfall. Se oli ihan hyvä leffa. Herkkuina mulla oli mansikka smoothie pussi, pikkuinen sipsipussi ja mango-guava vissy. Ruokana koulussa oli riisipuuroa ja sen kanssa kanelia. Tehtiin parin kamun kanssa kanelihaaste, ei ehkä ois pitäny. Opeki nauro meille, kun meinattiin yrjötä lautasille.
Torstain kuvia


Eilen, perjantaina mun piti viiä kavereille lahjat. Nukuinkin yli tunnin pommiin, etten ehtinyt pakata niitä, joten ajattelin pakata ne ihan ajan kanssa myöhemmin. Koulun jälkeen käytiin meijän pikkuserkkujen luona. Vein niille itsetekemää marmeladia. Tein marmeladia vielä lisää, toisesta erästä vein kavereille. Se ei mennyt ihan niinkuin strömsössä.

Lauantai aamuna oli todistusten jako. Heräsin kuudelta tekemään viimeistelyjä joululahjoihin. Sit pakkasin lahjat pussiin ja lähdin. Koululla säikähin ihan kamalasti, yksi lahja puuttui. En tiiä miten oon näin herkkä, mut meinas itku oikeesti tulla. Todistusten jako oli joulukirkon yhteydessä, lähettiin koululta kirkolle. Kirkosta menin suoraan kaupunkiin, ostin äitille vielä joululahjan ja kävin mäkkärissä. Kotona pakkasin uuden lahjan kaverille, jonka lahja oli kadonnut, harmittaa.



Iloista joulua teille kaikille!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Discossa ja vähän muuta

Kukkuu! :)

Pahoittelen otsikkoa, en meinannu oikein keksiä mitään. Mutta ei tää ollut se mun asia... Eilen oli koulullamme iltamat. Siskoni luokka ja nelos luokka järjesti sen. Se oli tarkoitettu 4-6 luokkalaisille ja näin kuudes luokkalaisena tunsin itseni siellä vähän jotenkin liian vanhaksi. Siellä oli kaksi tanssikisaa ja limbokisa. Voitin limbon, wuhuu! Palkinnoksi sain kahdella eurolla kahvilasta ilmaiseksi, otin ison karkkipussin. Sitten, kun alkoi käydä liiankin tylsäksi, niin lähettiin Roosan kanssa. Käytiin ostaa karkkia huoltoasemalta, st1:ä.

Koulussa olin tänään pitkästäaikaa kunnolla iloinen. Kiitti mielenpiristäjät! <3 Meidän koulu on ulkoa päin aivan tavallinen, tylsä kivikoulu. Mutta kun sisälle mennään, löytyy sieltä vaikka mitä kummia, saunasta ja lattianalaisista luukuista lähtien. Ollaan parin frendin kanssa kututtu yhtä kellarikäytävää "kummituskäytäväksi" jo eskarista lähtien. Mentiin eilen käymään nopeasti kummituskäytävällä. Käytävän päässä oli ovi. Me avattiin se ja lähdettiin kiljuen pois, siellä oli pimeetä :D No, uskollettiin mennä uudestaan. Oven takana oli lankku ja lankun alapuolella pudotus. Joo, ette kaikki välttämättä usko, mut ihan sama. Et jos tässä vaiheessa tuntuu, että menee yli tajunnan, ei kannata lukea eteenpäin.

Lankusta parin metrin päässä oli toinen, vähän pienempi ovi. Oli kauheaa päästää R ja V avaamaan ovi. Meinasin oikeesti oksentaa, se oli niin hirvee adrenaliini vyöry. Hui, askelia! Kuka siellä? - Näin pari kertaa meille kävi. Mutta kun kerta ei ketään näkynyt, niin kaipa kuultiin vaan omiamme.

Tänään käytiin ruokavälkällä käytävällä taas. Valitettavasti hirveä lauma perässämme. No, uskolsin parin luokkalaisen kanssa menemään lankulle. Pikkuoven takainen huone oli täynnä jätesäkkejä ja tuhkaa, ihan kummallista. Juostiin poikia pakoon, turvapaikkanamme eskari. Ja taas takasin kummituskäytävään. Ohhoh, minkä saarnan oon pitäny. o_o Taidan lopettaa, ei ketään taida kiinnostaa yksityiskohdat. Ja muutenkin, tästä kummiskin tulee joku härdelli. Saatiin tänään kuvistöitä, niistä kuvia.
Kummituskäytävältä kuvia

Iltamissa oli kahvila, josta ostin mokkapalan ja sitten kun voitin sen limbon, niin sain kahdella eurolla ilmasiks sieltä kahvilasta. 

Kuvistöitä, jotka on aika hirveitä. 

Moikka!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä juttua

Terve päivää! :3

Eilen oli itsenäisyyspäivä ja sitä juhlittiin kotona perheen, sekä mummin ja ukin kanssa. Aamulla 11.30 lähsettiin hakemaan ukkia, mummi ei halunnut tulla. Tänävuonna paraati, joka tulee aina telkkarista, oli täällä Mikkelissä. Se alkoi klo 12, mutta itse paraati alkoi vasta yhdeltä. Vähän tylsää siellä oli. Sormet oli ihan jäässä. Neljä helikopteria lensi taivaalla + muutema hornetti. (vai mikä olikaan :D) Tämän jälkeen vietiin ukki kotiin ja itse mentiin valmistelemaan ruokaa. Ruuista kuvia ja pientä "infoa" alempana.

Kolmen maissa ukki ja mummi tuli meille. Ensin syötiin alkupala, sen jälkeen taukoa ja sitten oli itse pääruoka. Olin jo aivan täynnä, mutta ei viitsinyt kieltäytyä jälkkäristä. Katsottiin telkkarista Tinttiä ja syötiin Suomi-suklaata. Mummin ja ukin lähdön jälkeen lähettiin siskon kanssa lenkille. Käytiin varmaan noin. 6 kilometrin lenkki. Illemmalla sisko teki mulle hoitolan, selkähieronnan. Katsottiin tuntematonta sotilasta, mutta en katsonut kovin pitkään. Muut oli ilmeisesti katsonut loppuun asti.


Kuvassa vasemmalla ylhäällä naudan sisäpaistia, oikealla punaviinikastike. Vasemmalla keskellä on itsetehtyä valkosipulimajoneesiä ja karpalohyytelöä. Niiden vieressä erilaisia juustoja. 
Alhaalla perunapalsternakka pyrettä ja kasvislisäkettä. 

Alkuruokana oli tuorehernekeittoa. Moni voi ajatella, että hyi, hernekeittoa. Mä en itsekkään pidä sellaisesta perinteisestä hernekeitosta, mutta tää oli tosi hyvää ja raikasta. Siihen laitettiin vähän myös minttua ja piparjuurta tuomaan makua. Alkupalalla oli myös pieniä ruisleipäpaloja, 
joiden päällä oli savulohi juttua, puolikas luumutomaatti ja koristeena persiljaa. 
Valitettavasti unohdin napata kuvan. Kuvassa myös kattaus ja alkumalja, eli pommkki. 

Jälkiruokana oli glögiä ja karpalo tuorejuusto kakkua. Oli hyvää! Pohja tehtiin piparitaikinasta :)

Eipä muuta... Hauskaa itsenäisyyspäivää kaikille näin jälkikäteen! 

tiistai 3. joulukuuta 2013

Joukkueen pikkujoulut

Hellou! :)

Viikonlopun otin aika iisisti. Sunnuntaiaamuna avasin heti silmät auki saatuani joulukalneterin ekan luukun. Ohhoh, nyt on jo joulukuu, oon aikataulusta vähän myöhässä. Yleensä tähän aikaan mun huone on jo ihan jouluhengessä, lahjat lähes kaikille ostettu ja joulumielikin on jo touhuissa mukava - vaan ei nyt vielä ole.

Sunnuntaina oli myös joukkueemme pikkujoulut Mikkelin keilahallilla. Keilasimme tunnin ja loput puolituntia oli varattu syömiseen ja höpöttelyyn. Siellä oli ihan kivaa, sain neljä kaatoa, wohuu! Ei ollut mitenkään kisailufiiliksellä, vaan ihan hauskuuden kannalta. Keilauksen jälkeen meille tarjottiin pipareita, colaa ja fantaa, fazerin sinisiä karkkeja sekä mitä ne on, nyt on oikosulku... Mutta kuitekin niitä punaisia, jouluisia suklaakarkkeja. Kotiin tultuani tein vähän jotain kouluhommia ja datailin.

Koko tän viikon alku on ollut vähän hässäkkää; itsenäisyysjuhlaharjoitteluja, uintia ym. Uimahalleissa mä en harmi vaan voi oikein uida, kloorivesi ei sovi mun iholle ollekaan. Tein allergiatestin, kloorivettä käsitaipeisiin. :D Tänään illalla on vanhemmille itsenäisyysjuhla, jota tänään harjoteltiin. Huomenna juhla on meidän koululle. Torstaina on slow-päivä, käydään katsomassa joku teatteriesitys ja ollaan 9B- ja E luokkien kanssa. Njääh, isosiskonkin luokan kanssa siis.

Kuvia keilahallilta

Maanantaina laitettiin itsenäisyysjuhlaa varten penkit liikuntasaliin.
Tein Roosan kanssa myös jää + suolahaasteen, ei tosin ollut jääpaloja, tehtiin kylmäkallella.
En tiedä ajaako kylmäkalle samaa asiaa, mutta silti teki aika kipeetä. :/

Muilla oli uintia, itse en valitettavasti voi paljoa kloorivedessä uida, iho menee rikki ja kuivuu. 

Valmis esiintymislava. Tein allergiatestin- kloorivettä iholle. Tuli pieniä punaisia näppyjä
ja joistainkohdin myös aukeili iho :D Sit mun jalka kastu noista muovi jutuista huolimatta. Se "muhi" kaksi vikaa tuntia koulussa. Muhinut jalka oli päkiästä keltainen. :D Eväänä oli riisipiirakka ja pillimehu. 

Keilakuvia taas. 

Tein joulutorttuja Roosan kanssa. Aluks ei ihan muistettu miten ne tehtiin, mutta kyllä
se siitä. 

Joulutunnelmaa omassa huoneessa. 

perjantai 29. marraskuuta 2013

Uudet kengät

Helouu! c:

Viime viikolla, oikeastaan eilen, kävin kaupungilla äitin ja veljen kanssa. Sain kahdet talvikengät, molemmat tosi halvalla. Käytiin syömässä mäkkärissä, otin kanasalaatin. Ihan jees se oli, kanat ei jotenkin ollut mun makuun. Mutta kyllä siitä mahan täyteen sai, iso annoskoko oli mulle jopa vähän liian iso. Äiti söi sitten suunnilleen puolet, joita en jaksanut itse syyä. Carlssonilla oli jonkinlainen joulunavajais päivä. Sieltä sai kahvia, pasteijaa ja piparia. Olin aika täynnä, mutta pakko oli ottaa pasteija. Otin myös pari piparia. :D

Nyt on käynnissä hirmunen matkakuume, tilattiin matka Kosille. Ei ole vielä ihan varmaa, lähetäänkö juuri sinne, mutta tilattiin matka, jos ei löytyisi muuta ja tämä kyseinen matka olisi jo loppuunmyyty. Itse haluaisin välillä Euroopan ulkopuolelle ja vähän suurempaan kaupunkiin, mutta onhan nää Välimeren rantalomatkin ihan leppoisia & mukavia.

Eipä muuta, heido!
Ugit/10e/Click shoes.
Sori kuvan laatu :/

Sprite.

Toi pakkaus on mun mielestä hieno! ;D

Kanasalaatti.

Carlssonin ilmainen pasteija. 

Ja tässä toiset kengät/Click shoes/15 e

Paljon kerrottavaa

Heips!

Nyt on kyllä jonkunverran kerrottavaa, en oo postaillu vähään aikaan. Viikonloppuna, la-su yönä oli One Directionin livestream, eli 1D DAY... Meni vähä päi peppua mun osalta :/ En pystynytkään kattomaan kännykältä, tuli kokoajan joku ihme virhejuttu. Sisko lainas kännykkäänsä puoleks tunniks, sinä aikana katoin livestreamia. Mutta ärsyttää kyllä ihan sairaasti. Purin mun kuulokkeeseen kunnon hampaan jäljet, soijaa pukkas ja kunnolla. Se siitä epäonnisesta tapauksesta.

Sunnuntaina oli äitin koululla jonkun kaupan avajaiset. Käytiin siellä. Siellä oli duudsonien hp. Sieltä sai ilmaseksi karkkia, laastareita, heijastimia, avaimenperiä yms. Sisko osallistui yhteen kisaan -voitto tuli, jeah! Sit kierreltiin kauppoja, käytiin sellaisessa Aasialaisessa ruokakaupassa, luomukaupassa ja sitten ihan K-marketissa. K-marketissa oli maistiaisia, esim. Marianne kääretorttua, suklaisia muffinsseja, kinuskivanukasta, tummasuklaa vanukasta, jotain ihanaa mehua ja kahta eri juustoa. Oli kyllä aika hauska kauppareissu! :p

Kotona tehtiin Thaimaalaista Tom Yam Khungia. Oli kyllä ihan mahtavaa! Äitiltä tuli loistava ehdotus, tehdään joka viikonloppu ulkomaalaista ruokaa. Nyt oli Thaimaa, katsotaan mitä seuraavaksi. Itse ehdotin Intiaa, toivottavasti toteutuu. Hyviä ehdotuksia oli myös Kreikka, Amerikka, Ranska ja Unkari.

Eipä muuta, perus kouluviikkohan tää. Ainiin, sain essun valmiiksi, lähin kyllä vähän sooloilemaan taskun kanssa ja siitä koitui pieniä ongelmia :D Ihan hyvin muuten onnistu, kuvaa sitten, kun saan sen tuotua koulusta kotiin. Morjens! :)
Otettiin Roosan kanssa tollasia kuvia. 

Nähtiin siis hp... Mun ilme ja muutekin kuva mun osalta on ihan kauhea, tiedän. 
Yhessä kuvassa myös pikkuveli. 
                                     Tiikerikatkarapuja sekä muita ruokatarvikkeita.

torstai 21. marraskuuta 2013

Kuvat kertoo enemmän kuin 1000 sanaa

Heippa! Otsikko puhuu mun puolesta, kuvia tältä syksyltä. Kaikki kuvat on mun ottamia ja olen tehnyt kollaasit picCollagella. Kuvia saa tietenkin kommentoida, jos kommentoitavaa on... Ainiin! Tälle postaukselle taisi tää ajankohta olla täydellinen, tänään saatiin lunta. Toivottavasti pysyisi, pääsis jo laskettelee. D:
Mutta nyt niitä kuvia.
Ruska on jotain niin ihanaa, sitä on tultu jonkunverran kuvailtua ;)

Mummin siskon luona käytiin. :)

Jalkapallo turnaus, kultaa tuli! 8D

Kuvia meiltä kotonta, innostuin kuvailemaan. ;D

Noissa kahdessa kuvassa oon mä, mun upeassa maskissa. :D

Satunnaisia kuvia... 8)

Joukkueen leirillä oli hauskaa, kuvailtiin kallion päällä jaherkuteltiin... c8

Serkun mökiltä kuvia ja meidän omasta pihasta + läheiseltä uimarannalta. :--)

Hotellin aamupala, pari satunnaista kuvaa ja This Is Us pääsylippu. <3

Kynsiä! Osa kynsistä on siskon, mun lakkaamat kuiteskin. :p

Maisemakuvia & särkäniemestä tuo vihreä talo + ylhäältä otettu kuva. (=

Leirikoulu oli aivan mahtava reissu! :3 Kuvia Kuusamosta siis...

...Ja lisää leirikoulusta kuvia. c: Pari kuvaa myös ihan tuosta kotikulmilta.

Yök, tekee pahaa katsoa jälkikäteenkin noita verikoe ja allergiatesti kuvia. Käytiin allergiatestin jälkeen Ramin konditoriossa. Kasvonaamio + matkakeskus. Ja sit joku random kahvila, jossa kävin isosiskon kanssa. :D

Vihdoinkin sitä odotettua lunta! Ja piparia, aurajuustoa, sekä leipäjuustoa, nams! :)