perjantai 5. kesäkuuta 2015

Ensimmäinen kesälomaviikko

Moikka! Nyt alkaa olla ensimmäinen lomaviikko jo takana ja mulla se on mennyt todella hyvin. Herätys soi tänään 7.00 ja kyytini tulee 10.00. Ja sen välisenä aikana olis vielä aika paljon tekemistä, mutta potaukselle varasin kyllä aikaa, koska illalla tuli niin postausfiilis. Lähdetään siis Kouvolaan Purpflash nimiselle rantafestarille Rompun kanssa. Kouvolassa olis tarkoitus käydä syömässä ja siitä mennä festarialueelle bussilla. Tästä päivästä on tulossa aivan mahtava ja arvatkaa vaan meinaanko pysyä housuissani.. Kun puhuin joskus aikoja sitten siitä isommasta projektista, joka aloitettiin, niin tehtiin siis idolillemme iso lakana, jossa on kuvia ja tekstiä, sekä kavereiden terveisiä. Aiotaan antaa se tänään ja saa nähdä, mitä hän tykkää. Kuva siitä tulee myöhemmin, koska nyt se on lahjapaketissa jo odottamassa lähtöä.






Kevätjuhlan päätteeksi käytiin ottamassa kuvia ja tossa näkyykin mun ootd samalla. Käytiin perheen kanssa syömässä ja sitten sain tietää, että pääsen siis tuonne Purpflashiin vaikka vähän meinasin vihjailuista jo arvata. Tämä viikko on ollut aika kiireinen ja ihan kaikkea, mitä oon tehnyt en saa tähän postaukseen mahtumaan. :D

Kokeilin tollasia avokaadokurkkurullia. Ne ei meinanneet pysyä kiinni, mutta maku oli yllä hyvä!



 Tääällä on ollut tosi vaihtelevaa säätä, kuten kuvista voi jo havaita. Nuo kuvat on otettu vain pienellä aikavälillä keskiviikko iltana. Joo, mutta mennänpä takas aiheeseen.. Yhtenä päivänä kävin keskustassa katsomassa farkkuja ja ollaan tehty useampana päivänä sitä lakanaa. Sit eilen kävin Iidalta hakemassa matkalaturin lainaan ja kaupassa ostamassa postimerkin ja eväitä autoon. Käytiin myös mummille viemässä yhdet farkut. Kiirettä on riittänyt ja riittää vielä tämän jälkeenkin, nimittäin ens tiistaina lähdetään käymään Ruotsissa. Jes, oon tosi innoissani, koska en oo käynyt Ruotsissa pitkään aikaan, kun ollaan keskitetty meidän matkailu oikeestaan tonne etelämmäs. Mutta on kyllä tosi kiva päästä sinne pitkästä aikaa!! Nyt alkaa kohta tällä tytöllä tulla kiire, jos meinaan kymmeneltä olla valmiina lähtöön, joten nyt taidan lopetella kirjoittelun ja lähteä valmitautumaan! Moikka! 

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Toukokuun kuvailut

Heips! Oon ollut nyt vähän laiska täällä blogin puolella ja niin kuin taisin jo viime postauksessa puhua, teen kuvapainotteisen postauksen viimeajoilta. Kesälomasta saatan tehdä ihan erikseen vielä höpöttelypostausta, mutta sanonpa jo nyt mahtavaa kesälomaa kaikille! 

Hiukset saivat pienen muodonmuutoksen, kun kävin värjäyttämässä latvat. Ekassa kuvassa mulla on vasta ollut letit päässä. Olisin halunnut pastellin vaaleanpunaiset, muttaa näin tummien hiuksien vaalentaminen yhdellä kerralla ei ole kovin helppoa ja koska pohjaväri jäi "kellertäväski", ei lopputulos ollut ihan sellainen, mitä ajattelin. Pakko kyllä sanoa, että yllätyin positiivisesti ja olen todi tyytyväinen. Ostin myös Pearl sävyttteen, joka taittaa väriä vaaleanpunaisemmaksi.

Lappeenrannan Isokristiina on täynnä ihania kahviloita ja kun tuli valinnanvaikeus, päätin ostaa tuliaisiksi kotiin Arnoldsilta donitseja, koska en olisi millään ehtinyt ja jaksanut käydä kaikissa. Vielä jäi pari kahvilaa seuraavaksi kerraksi odottamaan, haha. Jungle juice barista ostettu Pink panther smoothie oli jotain niin ihanaa ja raikasta, että voisin juoda niitä vaikka joka päivä. Picnicin kookosjäälatte oli mun makuun aivan järkyttävää. Jos et pidä pistävästä ja voimakkaasta kahvistä, ei kannata edes harkita ottavansa tuota. Yäk sanon minä! Vähän harmittaa, kun jäi juomatta, mutta tietääpähän ens kerralla valita jotain aivan muuta.

Ruokateemalla jatkaen. Vanhemmat ja Mikko kävivät Helsingissä ja toivat kivoja tuliaisia. Yksi niistä oli tuo Ruusulimppari. Ai että kun oli hyvää♥ Grillattiin ruokaa ja jälkkäriksi syötiin veismeloonia, ananasta ja grillattuja vaahtokarkkivartaita. Tein myös joku aika sitten banaanilettuja, joita syötiin jäätelön ja mansikkahillon kanssa. Oottekos te jo avanneet grilli kauden?

Käytiin yks päivä Hennan ja Roosan kanssa kuvailemassa. Oikeestaan siltä kerralta ei itsestäni oo kuvia, mutta siinä jotain otoksia. Tuo ylärivin oikea kuva on itsellekkin vähän arvoitus, siinä oli katiska ja tommonen oranssi möykky, mitä luultiin ihan aluksi kuolleeksi kalaksi. 

Ihanaa kun luonto on herännyt ja pääsee taas paremmin kuvailemaan sitäkin. Yksi huono puoli on kaiken maailman öttiäiset, joita vihaan äärettömän paljon. Ja siitepöly kanssakin. Kukat inspiroivat mua todella paljon ja sisäinen taiteilijani taisi herätä luonnon mukana henkiin. Tommosia tekstejä on tosi kiva tehdä, mutta musta paita ja keltaiset kukat eivät tainneet mikään hyvä yhdistelmä olla.

Jesjesjes! Vihdoin kesäloma. Kävin katsomassa ala-asteen kevätjuhlan ja Jessicakin sattui olemaan paikalla. Sain todistuksen keskiarvoksi 8.8 ja olin kyllä ihan tyytyväinen. Tosistusten saamisen jälkeen halasin kavereita ja sanoin heipat ja sitten otettiin vielä kuvia. Käytiin Roosan kanssa kaupassa ja myöhemmin sinä päivänä käytiin perheen kanssa syömässä. Mun kesäloma on alkanut ihan mahtavasti, mutta kerron siitä sitten jossain muussa postauksessa. Heippa!



torstai 21. toukokuuta 2015

Viikko kesälomaan

Hei! Sään kannalta ei kyllä voisi ikinä uskoa, että ensi viikolla alkaa jo kesäloma. Loma kyllä tulee ihan tarpeeseen. Toissapäivänä oli 4 astetta lämmintä ja tuuli kovasti, sekä satoi. Ääh, kumpa kelit muuttuisivat vähän kesäisemmiksi. Mites teillä päin, onko jo ihan kesämeininki? Alotettiin kaverin kanssa tällä viikolla sellanen vähän isompi projekti, josta en vielä paljasta enempää. Olen tosi innoissani ja joinain päivinä tulee semmosia inspiraatiopommeja, että ei mitään rajaa, mutta esimerkkiksi eilen ei ideoita tullut juuri yhtään. Hassua!

 Olin viimeviikonlopun Lappeenrannassa ja siellä oli kevät kyllä pidemmällä kuin täällä, vaikka matkaa kaupunkien välillä ei ole kuin reilut 100 km.

Yleensä mulle ei sovi mikään kovin pikmenttinen huulipuna/muu huuliituote. Kokeilin tossa yks päivä Veeran punaista huulipunaa, kun käytiin Nean, Runon ja Soinnun kanssa katsomassa teatteriesitystä. Yllätyin positiivisesti, kuinka kivat noista huulista tuli! Esityksessä esiintyi mun kavereita ja tykkäsin kyllä kovasti!


Nää kuvat on jo pari viikkoa vanhoja. Jos tästä postauksesta katsoo vain kuvat ja otsikon, voi vähän hämääntyä, koska kuten sanoin, täällä ei kovin kesäinen keli ole. Nyt kun en oo oikein postaillut, mutta kuvia on sitäkin enemmän, voisin tehdä sekalaisen kuvapostauksen nyt viimeviikkojen ajalta. Jaksakaahan vielä vika viikko koulussa, sit saatte toivottavasti ottaa rennosti. Mitä kesäsuunnitelmia teillä on? Joo mutta mä lähden nyt höpöttelemästä taas sen projektin pariin. Heippa! :D

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Viron matka 19.4-24.5

Bonjour! Eli oon nyt tehnyt isolla vaivalla tälläsen matkakoostevideon, joka on muutes mun ihan eka video tänne blogiin. Toivon, että annatte rakentavaa palautetta ja oman mielipiteen videosta. Saatan laittaa vielä kuvia reissulta myöhemmin, mutta tuossa nyt tiivistettynä, mitä kaikkea ehdimme tehdä. Tän videon kanssa oli vaikka sun mitä ongelmia väärästä tiedostomuodosta lähtien. Nyt vihdoin sain sen tänne teidän nähtäväsi! Ja ihan tiedoksi vaan, tätä videota ette löydä mistään muualta kuin blogistani, sillä se on youtubessa piilotettuna, eli voin vain itse katsella sen sitä kautta.

Meillä on tälläviikolla 6 koetta ja ensi viikollakin pari, joten saa nähdä miten ehdin postailla. Moikka!








lauantai 18. huhtikuuta 2015

1460 päivää Pariisiin

Moikka! Tuo otsikko on kyllä hieman harhaan johtava, ei ole varmuutta vielä lähdöstä tai ajanohdasta, mutta näillä näkymin aika varmasti aloitan lukiossa Ranskan opiskelun ja lähden Pariisiin matkalle, niin kuin Veera teki! Laskin juuri, että kun olen (toivottavasti :D) lukion kakkosella, siihen on 1460 päivää, eli tasan neljä vuotta. Eihän tuota matkaa tietekään tasan samoina päivinä järjestetä ja saa nähdä, järjestetäänkö silloin ollekaan. No mutta toiveita elättelen Pariisiin lähdöstä ja kun tossa äsken selasin Veeran matkakuvia, tuli taas kauhee matkakuume. No, lievitystä siihen saan pakkaamalla huomista varten tavaroita, nimmittäin nokka suuntaa kohti Viroa! Olen jo ehkä maininnutkin, mutta mainittakoon nyt vielä uudelleen, että huomenna 19.4 siis lähdemme kuoron kanssa Viroon. Yövymme ensimmäisen yön Tallinnassa ja maanantaina 20.4 jatkamme matkaa kohti Rakverea. Suomeen palaamme perjantaina 24.4. Vaikka matka itsessään ei pitkä olekkaan, on silti kiva päästä reissun päälle ja kun tämä matkakuumekkin on päässyt taas valloilleen, toivon, että tuo vähän auttaisi! Ja onhan tää eka kerta ulkomailla ilman omaa perhettä. Vielä ei ole perhosia vatsassa, kattoo sit mikä on tilanne aamulla, kun pakkailen laukkuja autoon ja jännitän, onhan kaikki tavarat mukana. 




Tossa muutamia tuliaisia ja osa meidän Eiffel kokoelmasta. Käytiin muutes viimeviikolla useampana päivänä keskustassa ja kaikille löytyi jotain. Itse löysin mustat farkut ja kaksi tosi ihanaa takkia. Mukaan lähti myös kookos kasvonaamio ja kirjekuoria. Perjantaina meillä oli taksvärkki, keskiviikkona oli kuoron esitys ja ma, ti ja to projektiviikkoa, eli oli tosi rento kouluviikko. Niitä Suomen ostoksia en nyt tähän postaukseen tunge, kun kuvatkin vielä puuttuu. Seuraava postaus tulee joko ajastettuna, tai sit reissun jälkeen. Kattoo nyt! Mut heippa! 

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Paljon tekemistä, vähän aikaa

Heippa hei! Taas kerran alotan tällei, mutta oikeesti aina sitä saa ihmetellä, kuinka se aika menee niin nopeasti. Enää viikko siihen, kun lähetään kuoron kanssa Viroon, yay! En malta oottaa lähtöä, passin kopio on nyt viety koululle ja matkatavaroista, joita otan mukaan tehty lista. Enää puuttuu se viikko aikaa ja sit vaan menoks! Tai sit ei, tuntuu et on hirveesti vielä tehtävää ennen reissua, koska koulussa on projektiviikko tuo ensi viikko ja perjantaina taksvärkki + tietty tuo pakkaaminen ja kaikki. Mut Runo oli tossa pääsiäisen tienoilla Mikkelissä ja oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa. Näin myös Romppua, eli vanhasta futisjoukkueesta tullutta kaveria piiitkästä aikaa kunnolla nyt viikonloppuna. Nähtiin myös edellisenää viikonloppuna keskustassa. Käytiin kahvilla ja kun kaikki tärkeimmät kaupat oli kierretty, lähdettiin niille. Kaikki tän postauksen kuvat ovat otettu uudella perus digikameralla, koska en oo saanut alustettua vieläkään kameran muistikorttia puuttuvan muistitikun vuoksi. Älkää valittako mahdollisesta huonommasta laadusta, mitä yleensä on!
Serkullani oli telinevoimistlukisat ja he tulivat perjantaina tänne Mikkeliin ja kisat olivat lauantaina. Mukana oli tämmöinen ihana pikku chihuahua, Vertti. Vertti oli kasvanut kovasti viime kerrasta, kun nähtiin, mutta silti se oli vaan niin pieni!♥














Lauantai aamuna meillä oli kuoroharkat ja kolmen aikaa lähettiin Roosan kanssa kuvailemaan Otavaan, Sinne on vähän alle 10 km matkaa ja Roosan iskä heitti meidät sinne. Oli tosi ihana keli ja muutenkin oli mukava olla ulkona lämpimässä auringonpaisteessa. Käveltiin hylättyä junaraataa pitkin ja kun oltiin soittamassa kyytiä kotiin, tuli meille huippuakin huipumpi idea! Nimittäin päätettiin kävellä kotiin. Mulla oli tasapohjaiset tennarit, jotka eivät tommoseen pidemmän matkan kävelyyn ole yhtään hyvät. Vaikka polveen koski ja molemmilla painoi jaloissa, oli tosi ihanaa kävellä musiikkia kuunnellessa ja kuvia räpsiessä siinä ilta-auringossa. Olin kotona kahdeksan ja yhdeksän välillä, en tarkalleen muistaa milloin ja kun kännykästä pääsi akku loppumaan, en voinut matkalla kokoajan olla sitä tarkkailemassa. :D No mutta kuitenkin, yli viisi tuntia käveltiin lähes yhteen putkeen ja ei ihme, kun jalat olivat kipeät. Kotona söin suklaata ja uni tuli aika nopeasti. Moikka!

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Tyttöjen viikonloppu

Hellou! Tossa yhtenä viikonloppuna oltiin äitin ja Veeran kanssa kolmestaan kotona ja vietettiin se aika rennosti.. kokkaillen, leffoja katsellen ja käytiin myös kiinalaisessa. Perjantaina tulin koulusta kotiin, söin ostamiani nuudeleita, vaihdoin vaatteet ja lähdin kävelemään keskustaan. Nähtiin Roosan kanssa autokaupan kohdalla ja mentiin yhtämatkaa keskustaan. Käytiin Sokoksen 3+1 päivillä ja löysin vaikka mitä ihanaa, mutta ostin niistä vain puuterin, joka oli alennuksessa. Käytiin mäkkärissa juomassa Caramel frapet ja istuttiin siellä hetki, kunnes äiti soitti, että on jo tullut Lappeenrannasta viemästä Mikkoa mummolaan ja menossa Makuuniin lainaamaan leffaa. Roosa jäi itse keskustaan ja kävelin Makuuniin. Siitä suoraan mentiin Citymarkettiin, josta ostettiin tortillatarvikkeita ja karkkia, sekä sipulirenkaita ja cheese sticksejä ja perus ruokatarvikkeita. Ai niin ja coca colaa! Kunnon mäystöt! Kotona katsottiin Ansa viritetty elokuva ja tehtiin ruokaa. Mulla oli kokopäivän kurkku kipeä, mutta suolaiset salmiakit (HYI) ihme kyllä auttoi.



 Juotiin ihanat capuchinot aamulla. Oli miltei täydellistä, ainoa asia mikä puuttui oli kermavaahto, mutta hyvin siis pärjäsi ilmankin! :D Tuo oli tollanen "buffet"tyylinen juttu, että laitoin noita lisukkeita tarjolle ja siit sai ottaa mitä halusi. Tämmönen ois tosi kiva vaikka yökyläsynttäreille.

Katsottiin tämmönen Ansa viritetty elokuva ja oli tosi hyvä! Käytiin syömässä kiinalaisessa ravintolassa ja oli aivan mahtavaa♥ Niin kuin sanoin, mulla oli jo viikolla kurkku kipee ja viikonlopun olinkin sit aika rennosti ja tuo kiinalaiseen lähtökin olivähän siinä ja siinä. Kuumetta ei ollut, mutta semmonen kipee olo ja kurkku kipeä + nenä oli niin tukossa etä tuntu kun pää ois ollut täynnnä sitä räkää.:D No mut nyt oon terve. Meillä alkaa torstaina pääsiäisloma ja tänään oli hissan koe. Ollaan muutenkin saatu kokeita takaisin ja hyvin on mennyt. Sain kemian kokeesta 9½ ja olin tosi tyytyväinen, koska luulin saavani paljon alle tuon. Ruotsin kokeesta sain 9+ ja kotsasta 9. Lähden tekemään nyt loppuun "Automatka halki Amerikan" työn, joka piti palauttaa jo perjantaina. Moikka!




lauantai 21. maaliskuuta 2015

Ylitin itseni, jes

Hei taas pitkästä aikaa! Mun on pitänyt tehdä postauksia ja ideoita tulvii, en vaan oo jaksanut muokata kuvia, kirjottaa tekstejä ja en oo nykysin niin usein koneella, että postauksia tulisi monta kertaa viikossa, koska jo kuvien siirtoon ja muokkaamiseen menee yleensä noin tunti ja tekstiin ja muuhun tunti. Elikkä yhteen postaukseen pari tuntia jos keskittymällä teen. No mut tää ei ollut pääasia, vaan ajattelin tehdä postauksen yleisesti itsensä ylittämisestä mutta tarkemmin ottaen lumilautailusta. Oon siis laskenut suksilla jo kauan, mutta lautailu on nyt ihan uus juttu!

Seisoin ekaa kertaa käsilläni murtuman jälkeen, jee! Mutta siis olin tossa yks tiistai koulun liikkapäivänä Roosa, Iidan ja Hennan kanssa Tornimäellä ja otettiin Hennan kanssa laudat kolmeksi tunniksi. Itse olin ollut laudan päällä aijemmin vain vartin ja Henna pari tuntia. Ajattelin, että kolmessa tunnissa ehtisin oppia, miten lastenrinteen naruhissillä mennään ja ehkä vähän alkeita, mutta toisin kävi! Arvatkaas mitä? No, tuo oli siis toinen kerta kun koitin lautaa ja kavereiden tsemppauksella päätettiin koittaa Hennan kanssa millaista on mennä ankkurihissillä ylös ja laskea banaanirinne lumilaudalla. Aluksi jännitti tosi paljon, siinä vaiheessa olin ollut reilun tunnin laudalla ja aattelin jo mennä ankkurihissiin, jonka nousuladulla ylhäällä on aika jyrkkä kohta. Huhhuh! Iida ja Roosa lainasi hissilippuja, koska jos oltas tyyliin kaaduttu ennen kun hissi tulee, ei olis ollut järkeä maksaa omia. No niin ei käynyt, vaan pääsin joka kerta ylös asti ilman kaatumista. Roosalla ja Iidalla on sukset ja jompikumpi oli aina mun tai Hennan kaa hississä, koska suksilla on varmasti helpompi pitää tasapainoa kun ekaa kertaa kyseisessä hississä laudalla olevan. Oikeesti kun päästiin hisseille, adrenaliinin määrä kaksinkertaistui, saatika sitten sen jyrkän kohdan lähestyessä. Oli tosi jännittävää, mutta todellakin kokeilun arvoista!

Tässä on tää lastenrinne. Tajusin nyt, että en ottanut muita kuvia, kun jaloista/laudasta, mutta videon otin kun laskin. Ääää ärsyttää sinänsä, mut hyvä syy mennä uudelleen! :D

Banaaninteessä! Vaikka tausta onkin sumea tarkennuksen takia, erottaa siitä hyvin jyrkkyyden. Vaikka se hissillä ylös pääseminen sujui ja oli helpompaa mitä luulin, niin se alastulo kyllä vaatii paljon hiomista. Parhaillani kaaduin vain kerran! :D No mut omasta mielestä se on ainakin täysin ymmärrettävää, kun vasta niin aloittelija olen. Mut oli kyllä aivan mahtava olo sen jälkeen, kun olin ylittänyt itseni, koska en olis ikipäivänä uskonut, että pääsen edes lähivuosina jo kunnolla rinteeseen. Ois kyllä kaduttanu jos en olis koittanut ja oisin vaan laskenut sitä pientä loivaa lastenrinnettä. Mikä oli tarinan opetus: Uskolla kokeilla uutta, jos on mahdollisuus! Okei, ehkä kaikkea ei kannata kokeilla, mutta tajusitte aivan varmasti pointin. Mulla on jo pari valmista postausta ja lisää kirjottelen ens viikolla. Moikka! :-)

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Amazing Friday♥

Heido! Eka kouluviikko loman jälkeen on ohi ja toinen aluillaan. Kerron nyt viime perjantaista, oli ihan mahtava päivä, nimittäin Benjamin Peltonen esiintyi täällä Mikkelin torilla ilmaiseksi ja piti vielä fanitapaamisen/nimmarinjaon. Mentiin Roosan kanssa kaupunkiin joskus kolmen aikoihin ja Julia laittoi viestiä, jos nähtäis kaikki, Elli, Iida, Julia, Roosa ja mä. No sit nähtiin Julian kaa mut Elli ja Iida tulikin vasta myöhemmin, niin oltiin kolmestaan. Keikka alkoi viideltä ja menimme lavan eteen neljän aikaan ensimmäisten joukossa ja saimme loistavat paikat eturivin keskeltä. Oli räntäsadetta ja tuuli oli aika kova, mutta eipä se haitannut kun huppu päähän vaan ja hyväähän kannattaa odottaa, eikös? Ja kun ajattelin että jonotettiin Robinin keikalle paaaaljon, ainakin 6 tuntia pidempää kuin tuonne, niin tuo yks tunti tuntui naurettavan lyhyelle ajalle. Viittä vaille viisi kaikki alkoi olla jo valmista ja jännitys tiivistyi. No, Elli ja Iida tuli vasta silloin ja ei päästy lähekkäin. Ja sit, sit tuli kauan odotettu h-hetki, kun Benjamin hyppäs lavalle!!!


Kesken keikan, rupesin kaivamaan kameraani tavaraa täynnä olevasta laukusta ja kippasinkin melkeen kaikki tavarat Julian reppuun ja otin ne keikan loputtua itselleni. Sain kameralaukun kaivettua ja kameran käteen ja eikun vaan räps räps, kunnes se oli ihan märkä ja piti laittaa hetkeks pois. Sain yllättvän hyviäkin kuvia olosuhteisiin verrattuna. (paljon innokkaita ihmisiä, jotka hyppii ja pomppii, huono keli & lavalla heiluva Benjamin...) Vaihdoinkin sitten jossain vaiheessa urheiluasetuksen käyttöön ja se kannatti. Kun Benjamin lähti lavalta, heitettiin hädissämme Roosan kanssa meidän tekemä kortti ja kaupasta ostettu pehmonalle ja yritettiin huutaa perään. Sit rynnättiin heti nimmarinjakopaikkaan, kun huomattiin että sellainen on. Onneksi nalle ja kortti päätyi lopulta Benjaminille ja päästiin ottamaan kuvia ja saatiin nimmaritkin. Mentiin vielä uudemman kerran jonoon, koska unohdettiin ottaa nimmarit ja haluttiin kysyä vielä pari kysymystä. Näillä näkymin Benjamin tulee Mikkeliin uudelleenkin, jee!

Kaikissa yhteiskuvissa mulla oli joku asia huonosti tai ilme ihan outo ja pari heilahti. Pyysin Roosaa ottamaan yhteiskuvat ja uskon, että kädet tärisi aika paljon sekä kylmyyden, että jännityksen takia ja siksi muutama vähän heilahti (en siis laittanut niitä tähän) :D Meillä olisi tiedossa pari koetta, joten tällä viikolla kokeisiin lukua tiedossa. Moikka!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Winter holiday ☆

Hei! Nyt kun on hiihtoloma jo lopuillaan, voisin kertoa vähän, mitä oon tehnyt. Eli alkulomasta en oikeastaan tehnyt kummempia, kävin lenkillä, siivosin ja otin vaan rennosti. Sit maanantaina aamulla leivoin pullia ja mietittiin, jos lähettäis laskemaan Tornimäkeen. Kysyin, jos joku kaveri vois tulla mukaan ja päätettiin Jessican kanssa sit lähteä puolen päivän aikaan sinne. Otettiin parin tunnin liput, aluks aattelin et oisin taas koittanut lautaa mut päädyin ihan perus suksiin. Oli tosi hauskaa! Huomattiin, että myös toinen kaveri oli siskonsa kanssa siellä ja välillä oltiinkin neljästään. Tornimäellä on tosi lyhyt ja loiva lasten harjoittelurinne, banaanirinne, joka on aika loiva ja sekin lyhyt ja siitä vielä lyhyempi rinne ja sitten metsäreitti. Ois kivaa, jos olisi vähän isompia rinteitä, kun yli puolet ajasta menee siihen hissillä ylös pääsemiseen ja välillä tuntuu vähän tylsälle mennä vaan muutamaa samaa rinnettä. Siks käytiinkin Hennan kanssa Häkällä ja mielummin maksan sen saman hinnan hissilipusta jossain muualla kun Tornimäellä.


Nyt tosi moni kaveri kävi joko laivalla tai sitten Lapissa laskettelemassa. Äää kauhea matkakuume!! Neea toi mulle Tukholmasta Skittleseitä, kun ei makuoreoita löytynyt. Kiitti paljon! :)


Pitkän odottelun jälkeen honkkariin tuli Oreoita.  Huh, en ois malttanut odottaa yhtään enää että saan näitä, vaikka pelkkiä keksejähän ne on! Mummi ja ukki lähtivät Itävaltaan Alpeille ja lupasivat tuoda Oreoita  tuliaiseksi. Ajattelin tehdä Oreoista pohjan juustokakkuun joku päivä. 
Tää postaus on tämmönen materialismionnellisuus hehkutus tyylinen, sori siitä. :D Mutta oon iloinen, kun vihdoin sain tän Tähtiin kirjoitettu virhe leffan! Ja vielä todella halvalla makuunin alennusplydästä bongattuna. Mun piti kesällä mennä katsomaan tää, mutta en ehtinyt ennen kuin loppui ja nyt moni kaveri on kehunut tätä hyväksi, niin odotukset on aika korkealla. Aattelin katsoa tän ensi viikonloppuna. 

Käytiin Veeran kanssa coffee housessa ja ostin suklaa cookien ja tämmösen teejuoman. Oli ihan älyttömän hyvää♥ Cookiesta ei nyt ole kuvaa, mutta se oli semmonen ainakin kämmenen kokoinen ja todella pehmeä. Jos meette joskus coffee houseen, suosittelen kyllä ehdottomasti näitä molempia! 

Hieman tuli massa olo, krhm! Tultiin muutes eilen Lappeenrannasta ja sain tehtyä yhden koulujutun loppuun. Leivottiin superhyviä pullia, käytiin kaupungissa, nähtiin serkkuja ja oltiin vaan. Oli tosi kivaa! Nyt meen lukee kokeisiin jotka on heti ens viikolla ja katotaan Roosan kanssa ehkä illalla tuo Tähtiin kirjoitettu virhe. Moikka ja tsemppiä niille, joilla koulu alkaa taas loman jälkeen!