Moikka! Vihdoin jaksoin taas raahautua koneelle. Nimittäin käyn nykyisin enään noin kerran viikossa koneella, ei viitsis koko kesälomaa homehtua vaan netissä pyöriessä. Ristiriitaista, koska niin tekee mieli välillä tulla kertomaan kuulumisia, mutta ei aika riitä. Noh, mutta jos mä nyt kesällä vähän vähennän koneella olemista (eli myös postauksia tulee harvemmin) on se minusta ainakin ihan hyvä asia. Mulla ois ihan kauheesti kerrottavaa, mut en kaikkea saa tungettua tähän postaukseen, joten tässä lyhykäisyydessään kaikkea, mitä oon tehnyt.
Pidin kaverisynttärit kahtena eri päivänä, joukkue-, ja luokkakavereille erikseen. Roosa tuli siitä meille yöks ja nukutiin teltassa. Sain muutes ihan älyttömän ihania lahjoja. Seuraavana päivänä suunnattiin Anniinan mökille. Siellä oli muutama joukkuekaveri. Meillä oli ihan superhyper kivaa! ♥ Katsottiin leffa nimeltä soul surfers. Onko joku kenties nähnyt sen? Oikeesti se oli ihan tosi hyvä, ja vielä tositarinaan perustuva! Mulle tuli kyllä yhessä vaiheessa melkein oksenus kurkkuun ja piti siirtyä makuulle, koska siinä oli aika kauhea tilanne, kun hai puri suffaajatytöltä käden. Mutta onneksi se kohta kesti vain hetken. Enempää en kerro, koska jos joku haluukin katsoo sen, niin en halua paljastaa. Sen elokuvan takia mun surffauskuume on vaan yltynyt. Mutta onneksi syksyllä pääsen mahdollisesti koittamaan!
Oon käynyt kavereiden kanssa rannalla ja ollut mummolassakin. Jalkapallon MM-kisat on pelattu ja voi hitsin hitsit, oisin toivonut että Argenntiina ois voittanu. Mutta voitto menikin Saksaan. Noh, eipä voi mitään! Tänään lähdetään aamujunalla perheen kanssa Kuopioon. Ai niin, oon käynyt myös kaupunngissa ja tehnyt muutamia ostoksia, joita esittelen sitten ehkä myöhemmin. Synttärilahjoista en nyt ehdi tehdä sitä postausta, mutta kyll niitäkin luultavasti tulee esille jossain vaiheessa. Mutta moimoi!
namii mansikoittaaaa, nyt tekee itsekkiin mieli karkkii :D
VastaaPoistaMansikat on kyllä ihan äly hyviä :-D
PoistaIhaaan kamalasti kuvia. Mutta ihan ymmärrettävää jos et nykyään käy paljon koneellaa niin jooh. Sulla on ihana ulkoasu ainakin! :> Tekstiä oli mulle sopivasti. Hyvää kesää mitä sitä vielä on jäljellä! C:
VastaaPoistaJuu, niitä tuli aika paljon. Kiitti paljon ja hyvää kesää sullekkin! :)
PoistaIhania kuvia taas kerran! <3
VastaaPoistaÄäää kiitos! <3
PoistaIhania kuvia! tykkäisin jos ne olis vähän isompia ja millä kameralla kuvaat? :-)
VastaaPoistaKiitos paljon! Ja kamerana toimii Sony a350 :-)
Poista